Halusin yrittää ylläpitää anonyymiä blogia, johon voin purkaa huoletta kaiken huononkin olotilan, ilman että kukaan siitä tietää. Katsotaan mitä tuleman pitää.
Olen siis päälle 3-kymppinen naiseläjä, avoliitossa, kihloissa, lemmikkieläimiä, lapsia ei ikinä. Elämään on mahtunut jo lapsuudesta asti mukana ollut ahdistus, syömishäiriötä, masennusta, syrjäytymistä, ADD... Elämä on mennyt välillä melkoista alamäkeä jo ihan vain väärän seuran vuoksi, mutta ne ajat ovat onneksi onnellisesti takanapäin. Monenlaiset arvet, monessa eri muodossaan toki edelleen kaikesta muistuttaa. Maksuhäiriöt ja velat, saanko niitä ikinä pois? Kiitos eräälle entiselle niinsanotulle miehelleni, ilman häntä asiani olisivat niin paljon paremmin.
Sain tänään uuden lääkerespan. Citalopram (keskivaikeaan masennukseen) jää pois, toivottavasti uusi lääke tuo avun. En halua olla jaksamaton ja aikaansaamaton, se ei ole oikea minä. Tuntuu pahalta ja ahdistun kun en jaksa. Eikä huvita.
Terapeutille aika taas ensi viikolla, toivottavasti osaan puhua asioistani paremmin kuin viimeksi. Ja toivottavasti hän ei kirjaisi keskusteluamme kantaan suunnilleen sanatarkasti, se on luottamuksellista ja sieltä kuitenkin kuka tahansa terveysalan ihminen voi sen lukea!
